Kuukausi: joulukuu 2015

Meditoiva bisnesmies

Irakin energioissa


 

IRAKIN ENERGIOISSA

Uuden vuoden alkaessa on hyvä laittaa asioita perspektiiviin.

Minulle avautui oivallinen mahdollisuus aistia Irakin energioita sinne suuntautuneella duunimatkallani. Kyseessä oli kuvausmatka Bagdadin vieressä sijaitsevaan teolliseen kohteeseen. Keikkaa oli lykätty moneen kertaan erilaisten järjestelyiden tahmeuksista johtuen mutta joulukuussa päästiin lopultakin matkaan.

Baghdad – Here we come!

IMG_2344Keikalle lähti kaikkiaan 5 suomalaista ja yksi skotti ja keikan lähtöpäivän lähestyessä jopa tilaajan suunnasta alkoi kuulua lievää jännitystä ja jopa epäröintiä. Media oli huolehtinut sopivasti yksipuolisen viestin välittämisestä ja se pyrki tarttumaan. Itselläni ei epäröintiä osunut kohdalle kuin yhtenä päivänä pienen hetken verran, sen jälkeen ei ollut huolta asiasta. Jotenkin luotto keikan onnistumiseen oli vaan olemassa.

Meditaatio välilaskupaikalla

IMG_2322

Lento Turkish Airlinesilla Istanbuliin ja siellä yöpyminen lentokenttähotellissa antoivat mahdollisuuden aistia Istanbulin ja Turkin energioita iltameditaation yhteydessä ja täytyy tunnustaa että olipa yllättävän synkkä kokemus: Hyvin tummaa energiaa oli läsnä, tarkkailemassa mutta ei koskemassa. Joka tapauksessa hetkestä jäi fiilis että Turkin asiat eivät todellakaan ole hyvin. Mitä se sitten tarkoittaa konkreettisesti, ei vielä auennut minulle mutta synkkää se on. Nyt kannattaa kaikkien laittaa hyvät energiat liikkeelle Turkin suuntaan.

Jatkoon.

IMG_2333

Sain kuitenkin nukkua yöni rauhassa ja aamulla odotti jatkolento Bagdadiin samaisen yhtiön tuubilla. Turkish Airlines hoiti muuten hommansa oikein hyvin, tarjoiluja myöten. Kiersimme Syyrian idän puolelta ja laskeuduimme aikataulun mukaisesti Bagdadiin. Kentällä saimme tovin odottelun jälkeen viisumit lapaseemme ja pääsimme maahan loppujen lopuksi helpommin kuin esim. jenkkeihin. Vain läpivalaistu videokuvausjalusta kiinnitti turvahenkilöstön huomion ja he halusivat nähdä kapistuksen ihan livenä. Tuokin tarkastus sujui oikein helposti.

Panssaroitua kyytiä

C0035.00_04_25_17.Still004Sitten odottikin jo asiakkaan buukkaama kuljetus kohteeseen. Se olikin sitten jo tavallisuudesta poikkeavaa settiä sillä meidät pakattiin panssaroituihin Toyota Landcruisereihin ja kun samaan kohteeseen oli menossa myös muuta porukkaa, oli autoletkassa toistakymmentä autoa. Ovea sulkiessaan huomasi panssaroinnin todella tuntuvan sillä ovi painoi turkasen paljon. Kentältä ulos ajettaessa oli muutamia turvatarkastuspisteitä mutta niillä ei meitä pysäytelty. Kun pääsimme lentokenttäalueen ulkopuolelle, oli edessä pysähdys, jossa kuormaa jaettiin vielä useampaan autoon ja jokaisessa autossa oli kuljettaja ja toinen turvamies, kumpikin rynnäkkökiväärillä ja luotiliiveillä varustettuna. Kuskilla kivääri oli keskikonsolin vasemmalla puolella ja apukuskilla jalkojen välissä. Varautumista oli siis ilmassa.

Take it or leave it. Liivit.

C0035.00_03_37_18.Still003 Tällä pysähdyksellä myös meille annettiin luotiliivit ja matka jatkui nyt selvästi dynaamisemmalla meiningillä. Letka kulki hyvää välillä noin satasen vauhtia enempi vähempi loogisen liikenteen seassa. Muu liikenne selvästi tunnisti autot ja antoi useinkin tietä ja tilaa meille. Oltiin vähän niin kuin ”tien omistajia”. Apukuskit kommunikoivat koko ajan muihin autoihin ja ohjeistivat sopivat ohitusreitit ja muut liikenteen seikat. Pysähtymistä selvästi välteltiin ja ohi mentiin vaikka pientareen puolelta mutta liikkeessä pyrittiin pysymään. Bensa V8 sai tehdä töitä tosissaan liikuttaessaan 150.000 euron arvoista ja muutaman tonnin painoista lisäpanssarointia raskaan perusauton lisäksi.

Hiljaiset matkustajat.

C0035.00_15_15_18.Still009

Vaikka tuo matkustamisen tyyli eroaakin jokapäiväisestä liikennekäyttäytymisestäni, matkustimme kuitenkin varsin luottavaisin mielin, toki enemmän ympäristöä tarkkaillen ja ehkä juttukaan ei luistanut ihan normaalilla tasolla. Olimme hiljaisia matkustajia ja kuuntelimme ja tarkkailimme turvamiesten kommunikaation sävyjä ja eleitä. Kundit olivat kyllä skarppeina koko ajan.

Kaatopaikka ja rakennustyömaa

C0035.00_10_53_11.Still006

Lentokentän liepeiden suhteellisen siistit näkymät alkoivat vähitellen vaihtua karumpiin näkymiin. Välillä maisema näytti itämaiselta ”normi sekasotkulta” mutta välillä oli murskautuneita rakennuksia ja kaatopaikkaa muistuttavaa murskeläjitystä. Seassa välillä ihmisiä, välillä lammaslaumoja, välillä taas rikkiammuttuja rakennuksia. Siellä täällä vartiotorneja ja konekivääreillä varustettuja pick-up autoja. Pelko oli selkeästi vallitseva energia ympäristössä. Matka sujui kuitenkin rauhallisesti ja pääsimme perille kohteeseen ilman häiriöitä.

Tervetuloa majoittumaan parakkikylään!

IMG_2410

Hieman messuseinää järeämmästä tavarasta tehdyt parakkimajoitukset eivät pitäneet sen paremmin lämmintä kuin kylmääkään. Yöllä oli pakkasta ja päivällä lämpötila kipusi parhaimmillaan 20 asteen tuntumaan, joten ilmalämpöpumput löytyivät jokaisesta huoneesta. Talvi se on täälläkin. Kesällä kiusana ovat 50 asteen helteen lisäksi heinäsirkat, jotka tunkevat sisään pienistäkin raoista. Pihalla oli pommisuojina betonikuutioita, ihan kaiken varalta. Hyvin pelkistettyä majoitusta mutta kuitenkin katto pään päällä, sähköä ja ajoittain toimiva juokseva vesi. Puhelimet eivät kuuluvuudellaan kiusanneet joten siinä mielessä oli hiljaista. Naisille oli varattuna oma parakkinsa mutta montaa naista alueella ei ollut.

Kohteessa ollaan.

Sampo Manninen

Kohteemme on tarkasti vartioitu ja eristetty Bismayah New City kaupunkiprojekti. Se on suuren korealaisen rakennus- ja sijoitusyhtiön hanke, jolle Irakin valtio on antanut käyttöön lähes 2000 hehtaarin maa-alueen Bagdadin kaakkoispuolelta ja ilmeisesti allekirjoittanut kasan muitakin sitoumuksia asian tiimoilta. Tuonne syntyy siis kokonaan uusi satelliittikaupunki ja sen myötä 100.000 uutta asuntoa, joihin on tarkoitus lähivuosina majoittaa noin 600.000 ihmistä, monet heistä valtion viranhaltijoita ja vastaavia. Eli Vantaan väkiluvun verran sakkia siirtyy pian uuteen kaupunkiin.

Volyymirakentamista

Sampo ManninenRakentaminen tapahtuu elementtirakentamisena ja siksi alueelle on tehty omat, maailman suurimmat elementtitehtaat ja juuri näiden tehtaiden teknologia ja osaaminen on kotoisin Suomesta. Yhden päivän elementtituotantokapasiteetilla pystytään rakentamaan 7.500m2 verran kerrostaloasuntoja. Vaikuttavaa ja hienosti toimivaa, oli ihan hienoa nähdä tällaista suomalaista osaamista tässä mittakaavassa. Kaikesta ympäröivästä sekasotkusta täysin eristettynä Bismayahissa pyörii siis varsinainen kaupunkitehdas.

Korealaisen työkulttuurin kehyksessä

IMG_2405 Olimme nyt osa korealaista työkulttuuria. Päivän rytmi määräytyi täysin korealaisten aikataulujen ja kulttuurin mukaan, ruokailuja myöten. Hanketta pyöritti noin 600 korealaisen siirtotyöläisen ”armeija” eli he olivat johto- ja esimiestehtävissä. Utelimme heiltä että miten he olivat päätyneet Irakiin keikalle ja vastaus oli hyvin selkeä: Pomo oli määrännyt ja sillä siisti. Kaikessa paistoi selkeä ja voimakas hierarkkinen johtamiskulttuuri. Rytminä oli 4 kuukautta töitä ja 2 viikkoa vapaata ja silloin mahdollisuus käydä kotona perhettä tapaamassa. Ja taas neljä kuukautta hommia. Yksi pomoistamme sanoi näkevänsä pian 2-vuotiaan tyttärensä seuraavalla kotivisiitillään vasta kolmannen kerran. Onko tämä siis perheellisen korealaismiehen unelmakomennus? Tuskinpa mutta eipä sitä ole kysyttykään.

Suomi vs Korea

IMG_2453

Suomea verrataan usein Koreaan ja väitetään että Korea on mennyt erityisesti teollisella ja IT-sektorilla Suomesta jo ajat sitten ohi. Näin saattaa olla mutta kuinka moni suomalainen olisi valmis vaihtamaan suomalaisen työkulttuurin korealaiseen vastaavaan? Tuskin kovinkaan moni. Kaiken epävarmuuden ja valittamisen keskellä on hyvä muistaa että meillä Suomessa on paljon hyvää.

Nykyajan orjatyötä.

Sampo Manninen

Varsinaisen työn tekivät bangladesiläiset siirtotyöläiset ja heitä on kerrallaan kahden vuoden työkomennuksella noin 6000 henkeä. 50 bussia kiikuttaa osan heistä rakennustyömaalle kaupunkiin ja takaisin, loput ovat töissä elementtitehtaalla. He tervehtivät meitäkin ”Hello, Boss!” ”How are you, Boss?” -tervehdyksin. Kuulostaa ja tuntuu kornilta. Palkkaa he saavat yhden dollarin työtunnilta, tosin ensimmäisen 6-12 kuukauden liksa menee palkkioksi heidät värvänneelle agentille. Kuulostaa siis siltä normaalikäytännöltä Lähi-idässä. He eivät olleet kovinkaan tyytyväisiä keikkaansa ja valtaosa sanoi että 2 vuotta riittää. Mainittakoon vielä erikseen, että suomalaisilla yrityksillä ei ole mitään tekemistä tämän orjatyön kanssa. Positiivisena seikkana mainittakoon että talo tarjosi aamujumpan ennen töiden alkua. Rytminen ryhmäliikunta työkaverin tekemällä hartiahieronnalla höystettynä on selvästi positiivinen asia. Vaikka juuri tästä touhusta voisimmekin ottaa oppia, ei sillä kuitenkaan kompensoida muita henkisen ja materiaalisen puolen puutteita. Myötätuntoni matkaa jälleen näille ihmisille.

Irakilaiset valvovassa roolissa.

Sampo Manninen

Alueella oli jatkuva vartiointi ja ulos ei ollut asiaa. Eikä meillä olisi ollut liiemmin kiinnostustakaan moiseen retkeilyyn. Irakilaisten kanssa emme joutuneet juurikaan tekemisiin aitojen sisäpuolella, he tyytyivät suorittamaan annettuja vartiointi- ja partiointitehtäviä. Rakennustyömaalla ryhmä irakilaisia kuitenkin kuuli että olemme suomesta ja syy pieneen kuulusteluun löytyi heti: ”Miksi Suomi ei haluakaan enää irakilaisia turvapaikanhakijoita maahansa?” Juuri tuossa tilanteessa emme ryhtyneet avaamaan asiaa sen kummemmin. Tyydyimme toteamaan että näin some-aikana juttu kulkee rivakasti.

Mistä tässä sitten on oikein kysymys?

IMG_2428

Kuinka helppoa korealaisen suuryrityksen on saada sijoituksensa tuottamaan ja saada asunnot kaupaksi tässä tilanteessa vaikka tarvetta asunnoille Irakissa olisikin? Onko keskiverto irakilaisella mahdollisuus maksaa 100m2 asunnosta 63.000€? Tai kalustetusta 140m2 asunnosta noin 100.000 € ? Asunnosta, joka kuitenkin on varsin karkeaa tekoa. Ei ole helppoa kun öljyn hintakin on alamaissa. Irakin valtion tekemät asuntojen ostot eivät siihen yksinään kuulemma myöskään riitä. Tuleeko tästä eräänlainen Dubain matala ja köyhä kopio paljon vaikeammassa ympäristössä ja ilman turisteja? Luulen niin. Entä saako tämä uusi kaupunki olla rauhassa terroriteoilta? Toivon niin. Saako se edes valmistua kokonaan? Todennäköisesti saa mutta aikaa menee odotettua enemmän. Olisiko tämä hanke voinut olla pelkästään irakilaisten toteuttama? Tuskinpa.

Tässä hankkeessa on kuitenkin hitunen sitä tuiki tarpeellista optimismia ja tulevaisuuden toivoa ja juuri sen soisi luovan positiivisuutta paikalliseen väestöön.

Pelko vaiko rakkaus?

IMG_2675

Kuinka tästä aikoinaan niin kukoistavasta ja jopa vapaan kulttuurin kehdosta on tullut tällainen pelon ohjaama takapajula ja taistelutanner? Missä vaiheessa homma lähti menemään pieleen ja voisiko siitä oppia jotakin, millä välttää vastaavat kriisit jatkossa?

Mikä on Irakin ja sen naapurimaiden tulevaisuus kun pelko on nykyisin lähes ainoa tekojen taustalla oleva voima? Karut maat eivät tarjoa kummoisiakaan elämisen lähtökohtia öljylähteiden ulkopuolella. Miten tänne saadaan syntymään paikallista työtä, toivoa ja rakkautta? Näitä kaikkia täällä tarvitaan ja nimenomaan juurikin täällä paikanpäällä.